Mylly-Mäkelän esittely

Mylly-Mäkelä, tuttavallisesti Myllis, on SF-Caravan Länsi-Päijänne ry:n ylläpitämä leirintäalue Päijät-Hämeen Padasjoella, Kaukelan kylässä. Luonnonkaunista aluetta ympäröi kahdelta suunnalta kirkasvetinen Myllyjärvi. 

Alue toimii suurimman osan vuodesta omatoimialueena. Kesä- ja elokuussa alueella toimii isäntäpäivystys viikonloppuisin. Juhannusviikosta heinäkuun loppuun isäntäpäivystys toimii päivittäin. 

Alueelta löytyvät välttämättömimmät palvelut omatoimiselle luonnonläheiselle karavaanarille.

Ansaitustikin paljon kehuja saanut Mylliksen puulämmitteinen rantasauna lämmitetään kesäaikaan joka ilta, ks. tarkemmat saunomisajat kohdasta Hinnasto/Sauna. Saunan yhteydessä on pesuhuone sekä viihtyisä takkatupa, joka toimii pukuhuoneena sauna-aikaan ja muulloin vaikkapa illanistujaispaikkana.

Mukavia illanviettopaikkoja ovat myös Pirtti sekä grillikota ulkopöytineen. Pirtti on Mylly-Mäkelän tilan vanha hirsinen päärakennus, jossa järjestetään tapahtumia ja vapaamuotoisia illanviettoja ympäri vuoden.

Alueelta löytyvät lisäksi  mm. vesipisteet, uusi astianpesupaikka (ei käytössä talvella jäätymisvaaran vuoksi), kemssan tyhjennyskaivo, valosähkö, ympärivuotisesti kompostikäymälävessat sekä kesäaikaan vesi-wc:t. Alueella myydään nestekaasua.

Alueen rantaviivaa mukailee rantapolku useine laitureineen, jolta kaunista Myllyjärveä ja sen luontoa voi ihastella. Soutuvene ja pelastusliivit ovat käytössä maksutta.

Avoinna joka päivä (1.1.-31.12.) Huom! Alue toimii omatoimialueena 1.9-31.5 välisenä aikana.

Isäntäpuhelin 050 321 9249 (1.6.-30.9. klo 9–21)

Kausipaikkavastaavat Juhani Hietajärvi 040 764 6921 ja Krister Sundman 044 033 2352 klo 9-21 (kausipaikkakyselyt ensisijaisesti tekstiviestillä)

AJO-OHJE: Nelostieltä (tie 24) tultaessa käännös tienviitan kohdasta Kuhmalahti 36, jonka jälkeen tietä numero 3254 ajetaan n. 3,1 km, jonka jälkeen käännytään tienviitan Vesijako 9  kohdasta vasemmalle. Myllyjärventietä ajetaan n. 1,5 km, jonka jälkeen käännytään oikealle karavan-opastemerkin kohdalta.

Puomin ollessa suljettuna ohjeet sisäänpääsyyn isäntäpuhelimesta 050 321 9249 tai kausipaikkavastaavailta klo 9-21.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.